EKL Uutiskirje 1/2019

6.2.2019

Uutiskirje 1/2019, 1.2.2019 
helmikuu 2019 
EKL JA EDUSKUNTAVAALIT

Liitto julkaisi tavoitteensa tulevalle eduskuntavaalikaudelle
10.1.2019. Tutustu koko asiakirjaan klikkaamalla tästä [3]. 
Vaaliasiakirjasta tehdyn lyhennelmän ja painetun version löydät
klikkaamalla tästä [4]. Tätä asiakirjaa on hyvä jakaa oman
kuntansa ja alueensa kansanedustajaehdokkaille sekä tietysti
yhdistyksen omalle jäsenistölle. 
Liitto ei veloita itse asiakirjasta ja sitä postitetaan halukkaille
yhdistyksille 50 kpl ilmaiseksi. Yli 50 kappaleen tilauksista
veloitamme osuuden, joka menee yli edellä mainitun määrän
postikuluihin. 
Esitettä voi tilata liiton toimistolta sähköpostitse
jasenasiat@elakkeensaajat.fi
Esitettä on noudettavissa liiton toimistolta ilmaiseksi. 
Hyvää ja vilkasta kevätkautta odotellen
Toimiston väki 
EKL:N TUTKIMUS 2018 AKTIIVIJÄSENILLE

Kiitämme kaikkia kyselyn vastaajia panoksestanne liiton toimintojen
kehittämiseen. 
Olemme arponeet marraskuun Hyvän tuulen -risteilylle kaksi kappaletta
risteilypaketteja ja voittajat ovat PEKKA VÄISÄNEN Iisalmesta ja
VAPPU VÄHÄ-TAHLO Nokialta. 
Onnittelemme voittajia! 
TULOREKISTERI MUUTTAA YHDISTYSTEN PALKKATIETOJEN ILMOITTAMISTA

MIKÄ ON TULOREKISTERI 
1.1.2019 käyttöön tullut tulorekisteri on uusi tietokanta
tulotiedoille. Rekisteri sisältää palkka-, eläke- ja etuustiedot
jokaisesta tulonsaajasta erikseen. 
Tulorekisterin tietoja käyttävät 1.1.2019 lähtien Verohallinto,
Kela, Työllisyysrahasto, Työeläkelaitokset ja Eläketurvakeskus. 
Tulorekisteri koskee kaikenlaisia yhdistyksiä (mm. yleishyödyllinen
tai rekisteröimätön yhdistys), jotka maksavat palkkoja tai muita
ansiotuloja sekä verovapaita kustannusten korvauksia. Tietojen
ilmoittamisella ei ole euromääräistä alarajaa. 
Lue lisää ao. ohjeistuksesta. 
Lue lisää [5]

MUISTUTUS VAPAAEHTOISTYÖN TUNTIEN ILMOITTAMISESTA

Viimeistään nyt on hyvä ilmoittaa liittoon viime vuoden
vapaaehtoistyön tunnit. 
Vapaaehtoistyön tuntien määrällä on suuri merkitys mm. silloin,
kun EKL hakee taloudellista tukea vaikkapa vapaaehtoistoiminnan
kehittämiseen. 
Toisaalta myös yhdistyksellenne on suoraa hyötyä vapaaehtoistyön
tuntien keräämisestä. Se antaa kättä pidempää esitettäväksi
kunnalle ja muille tahoille, joilta yhdistyksenne on mahdollista saada
tukea. 
Ohjeet ja lomakkeet löytyvät EKL:n kotisivuilta
https://www.elakkeensaajat.fi/ekl/lomakkeet/ [6] 
OTA IRTIOTTO ARJESTA JA LÄHDE VIRKISTÄVÄLLE LOMALLE RAJANIEMEEN
VIRROILLE!

* liikunta- ja patikkalomat
* tanssi- ja seikkailulomat
* kokkaus- ja marjastuslomat
* taide- ja kulttuurilomat
* juhlapyhälomat
* ryhmien omien toiveiden mukaan järjestetyt lomat

Lue lisää tämän vuoden lomista oheisesta liitteestä. 
Tutustu myös Hyvinvointilomien tuettuihin lomiin.
HVL linkki: http://hyvinvointilomat.fi/hae-lomalle-2/ [7] 
Rajaniemi [8]

LUKIJAMATKA IRLANTIIN 9.–14.5.2019

Vielä tilaa Eläkkeensaaja-lehden lukijamatkalle keväiseen
Irlantiin! 
Ilmoittautumiset edulliseen hintaan vain 28.2.2019 saakka, jonka
jälkeen hinta nousee! Toimi nopeasti! 
Lukijamatka [9]

YHDISTYKSET – NYT VARAAMAAN RYHMÄMATKAA HYVÄN TUULEN -RISTEILYLLE!

Laiva on kohta jo puolillaan. Nyt siis kannattaa varata ryhmämatka
oman yhdistyksen väelle. Alkuvuoden ryhmävarausten ennakkomaksut
tulevat maksettavaksi vasta huhtikuussa. Kysy lisää hyvistä
ryhmäeduista Matkapojista: 
Ryhmävaraukset ryhmat.tampere@matkapojat.fi tai puh 010 23 23 400. 

Lue lisää [10]

MATKAPOJISTA LIITON YHTEISTYÖKUMPPANI – JÄSENETU VUODELLE 2019

Liitto on sopinut yhteistyöstä kuluvalle vuodelle matkatoimisto
Matkapojat Oy:n kanssa. Osana yhteistyötä Matkapojat ilmoittelee
aktiivisesti lehdessämme. Lisäksi se tarjoaa EKL:n jäsenille 5
prosentin alennuksen/varaus Eläkkeensaaja-lehden ilmoitustensa
kaikesta matkatarjonnasta. 
Matkat ovat varattavissa jäsenetuhintaan kustakin ilmoituksesta
löytyvällä alennuskoodilla Matkapoikien toimistojen, myynnin
myyntipalvelu@matkapojat.fi ja puh. 010 2323 200 kautta. 
Kysy Matkapojilta tarjousta myös yhdistyksesi ryhmämatkoista niin
koti- kuin ulkomaille. 
Matkailu avartaa ja Matkapojat toivottaa liiton jäsenille oikein
hyvää vuotta 2019! 
BUSSIKULJETUKSET TAMPEREELTA RAJANIEMEEN KURSSIEN YHTEYDESSÄ 
TÄMÄN KEVÄÄN RAJANIEMEN KURSSIEN YHTEYTEEN ON JÄRJESTETTY
MAHDOLLISUUS BUSSIKULJETUKSEEN TAMPEREEN RAUTATIEASEMALTA RAJANIEMEN
LOMAKESKUKSEN PIHAAN. 
Edestakaiseen bussikuljetukseen osallistuva maksaa itse matkastaan
korkeintaan Matkahuollon mukaisen eläkeläismaksun eli reilut 30
euroa. Mitä useampi kuljetukseen osallistuu, sitä halvemmaksi matka
tulee. Kuljetukset järjestetään Rajaniemen 18.-20.2., 20.-22.3.,
8.-10.4. ja 20.-23.5. kursseille. Kukin kuljetus toteutuu, jos sille
ilmoittautuneita on vähintään 15. Mukaan kuljetukseen voi
ilmoittautua normaalin kurssille ilmoittautumisen yhteydessä. 
Kuljetuksesta päätetään 15 päivää ennen kurssia ja siitä
tiedotetaan ilmoittautuneelle välittömästi. Näin kurssille
ilmoittautunut ehtii vielä miettiä muita kulkemistapoja. Toivomme,
että kuljetukset toteutuvat ja tarjoavat yhä useammalle helpomman
mahdollisuuden päästä Rajaniemeen! 
Kysy lisää: jarkko.utriainen@elakkeensaajat.fi tai 050 436 3449 
ELINVOIMAA-KOULUTUKSET

EKL Elinvoimaa tukee yhdistyksien kerho- ja vapaaehtoistoimintaa
järjestämällä koulutusta mielen hyvinvointia edistävän toiminnan
toteuttamiseen yhdistyksissä. Koulutuksissa jaetaan uusia ja helppoja
toimintatapoja sekä menetelmiä, jotka auttavat EKL-yhdistyksiä
saamaan myös uusia jäseniä yhdistyksiin. Osallistuminen ei
edellytä aikaisempaa ohjaamiskokemusta. 
* Elinvoimaa-koulutus 13. - 15.3.2019
* Hyvän mielen kulttuurikerho-ohjaajakoulutus 23. - 25.4.2019
* Kesämieli-koulutus 20. - 23.5.2019
* LUOTSI-ohjaajakoulutus 30.9. - 2.10.2019 ja keväällä 2020

Koulutukset ovat maksuttomia (lukuun ottamatta Kesämieli-koulutusta,
jonka hinta on 100 euroa/hlö) ja ne toteutetaan pääsääntöisesti
Rajaniemen koulutus- ja lomakeskuksessa Virroilla. Matkakulut
Virroille korvataan EKL:n ohjeiden mukaan. 
TULOSTA KOULUTUSESITE TÄÄLTÄ [11] tai lue lisää
Elinvoimaa-KOULUTUKSET SIVUILTA [12] ja ilmoittaudu mukaan. 
KULTTUURIKILOMETRIT-TAPAHTUMA

80-vuotissyntymäpäiviään 31.1.2019 viettävä EINO GRÖN tukee ja
kannustaa EKL-yhdistyksiä lähtemään mukaan Kulttuurikilometrit
2019 -tapahtumaan. Kulttuurin ja liikunnan voi yhdistää hauskasti,
yhteisöllisesti ja uusilla tavoilla! 
LUE LISÄÄ, KOKOA RYHMÄ JA ILMOITTAUDU MUKAAN [13] 
MIELELLÄÄN- YHTEISTYÖVERKOSTOLLE SITRAN DIALOGITEKO 2018 TUNNUSTUS

Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran ensimmäinen Erätauko
Dialogiteko 2018 -tunnustus jaettiin 29.1.2019
Mielellään-yhteistyöverkostolle, verkoston toteuttamasta vahvasta
työstä Erätauko-keskustelun edistämiseksi.
Mielellään-yhteistyöverkostoon kuuluvat Vanhus- ja
lähimmäispalvelun liitto Valli ry, Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL
ry, Suomen Mielenterveysseura ry ja Eläkeliitto ry. 
EKL on mukana verkostossa Elinvoimaa-toiminnoillaan. Olemme tästä
palkinnosta kiitollisia ja ylpeitä! 
LUE ERÄTAUKO-KESKUSTELUJEN TULOKSET [14] 
TERVETULOA TIETOTEKNIIKAN VERTAISOPASTAJAKOULUTUKSEEN!

Jos pärjäät hyvin tietokoneesi kanssa, osaat hoitaa asiasi myös
sähköisesti ja oppisit mielelläsi nykyistä varmemmaksi koneen ja
netin käyttäjäksi, tule tietotekniikan vertaisopastajakoulutukseen
oppimaan lisää. 
Koulutus on maksuton (majoitus, ruuat, matkat), mutta edellytyksenä
osallistumiselle on, että koulutuksen käyneet sitoutuvat opastamaan
omilla paikkakunnillaan muita ikäihmisiä digiasioissa. Vapaaehtoisia
vertaisopastajia tuetaan myös koulutuksen jälkeen järjestämällä
heille mm. Kohtaamispäiviä, joissa vertaisopastajat voivat tavata
toisia vertaisopastajia, vaihtaa kokemuksia ja oppia uutta. 
Kainuun alueellinen peruskurssi järjestetään Joutenlammessa,
Kajaanissa 18.-21.3.2019.
Valtakunnallinen peruskurssi järjestetään Rajaniemessä, Virroilla
26.-29.5.2019.
Länsi-Lapin alueellinen peruskurssi järjestetään 15.-18.10.2019,
paikka vielä avoin.
Valtakunnallinen peruskurssi järjestetään Rajaniemessä, Virroilla
4.-7.11.2019. 
Koulutukset on tarkoitettu tietotekniikan hyvin hallitseville.
Toivomme kolmea osallistujaa/paikkakunta. Lisätietoja ja
ilmoittautumiset: www.verkostavirtaa.fi/koulutukset [15] 
Lisätietoja:
järjestösuunnittelija Joonas Rentola,
joonas.rentola@elakkeensaajat.fi
järjestösuunnittelija Juha Viitanen,
juha.viitanen@elakkeensaajat.fi 
UUTISIA

ASIAKASMAKSUA KOSKEVAAN LASKUUN ON LIITETTÄVÄ OIKAISUVAATIMUSOHJEET 
Asiakkaalla on oikeus hakea asiakasmaksuun muutosta. 
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen muutoksenhakua ja
oikaisuvaatimusohjeita koskevien säännösten soveltamisessa on ollut
epäselvyyksiä. Oikaisuvaatimusohjeita koskevien epäselvyyksien
vähentämiseksi sosiaali- ja terveysministeriö ohjeistaa, että
asiakasmaksuja koskevaan laskuun on liitettävä kirjalliset
oikaisuvaatimusohjeet. Ohjeet voidaan laatia suoraan laskulle. 
Lue lisää [16]

Lue Tallink Siljan Seniorimatkojen uutiskirje ao. linkistä. 
Lue lisää [17]

ELÄKKEENSAAJIEN KESKUSLIITTO EKL RY
Haapaniemenkatu 14
PL 168
00531 Helsinki
Avoinna ma 9.30 - 16.00 ti - pe 8.30 - 16.00
Puh. (09) 612 6840 
LINKIT
» www.elakkeensaajat.fi [18]
» Päivitä tilaustietosi [19] 
SÄHKÖPOSTI
ekl@elakkeensaajat.fi 
Osoitelähde: Asiakasrekisteri, uutiskirjeen tilaajat.
Jos et halua meiltä enempää postia, poistu [20] postituslistalta.
Tietosuojaseloste [21]