EKL Tiedote 14.1.2019

17.1.2019

TERVEYSKESKUSMAKSUJEN ”VÄLIKATTO” ON SÄILYTETTÄVÄ UUDESSA
ASIAKASMAKSULAISSA

_VÄLIKATON POISTAMISELLA OLISI KATASTROFAALISIA SEURAUKSIA
PIENITULOISILLE KANSALAISILLE, JOTKA KÄYTTÄVÄT PALJON
TERVEYSKESKUSPALVELUITA. _ 
Eduskunnan käsittelyssä on hallituksen esitys uudeksi
asiakasmaksulaiksi. Laki koskee maakunnan järjestämisvastuulla
olevien sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuja. Esityksen
tavoitteena on, että maksut olisivat kohtuullisia eivätkä estäisi
tarpeellisten sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä. 
* Hallituksen esityksestä löytyvällä terveyskeskusmaksujen niin
sanotun ”välikaton” poistamisella olisi kuitenkin
katastrofaalisia seurauksia pienituloisille kansalaisille, jotka
käyttävät paljon terveyspalveluitamme, sanoo Eläkkeensaajien
Keskusliiton puheenjohtaja Simo Paassilta.

Tähän asti lääkärinvastaanoton kertamaksua (20,60 euroa) on
peritty yhdessä terveyskeskuksessa enintään kolme kertaa
kalenterivuodessa, eli palvelun käyttäjän vuosimaksu on ollut
enintään 61,80 euroa. Uuden lain toteutuessa voitaisiin häntä
laskuttaa jokaisesta lääkäri- ja hoitajakäynnistä
terveyskeskuksessa aina maksukattoon eli 683 euroon asti. 
* Jo nyt pienituloiset kansalaiset säästävät lääkkeistään ja
muista terveydenhuollon kustannuksistaan, jotta rahat riittäisivät
jokapäiväisiin menoihin. Välikaton poistuessa tilanne pahenee
huomattavasti entisestään ja tällä olisi huomattavia vaikutuksia
paitsi yksilölle niin myös koko yhteiskunnalle. Rahan puutteessa
jätetään entistä useammin lääkkeet ostamatta tai sairauden
seurantakäynnit toteuttamatta, toteaa Simo Paassilta.

* Puheet ja toiveet siitä, että maakunnalla on jatkossakin oikeus
periä lainsäädäntöä alempia maksuja tai olla perimättä maksuja
lainkaan, tai että maakunta voi päättää periä maksuja
jatkossakin ainoastaan esimerkiksi kolmelta käyntikerralta ovat
toiveunia ja eivät taatusti tule toteutumaan. Toteutuessaankin jonkun
maakunnan osalta asia vain lisäisi alueellista epätasa-arvoa
maassamme, Paassilta jatkaa ja viittaa perhe- ja peruspalveluministeri
Annika Saarikon 10.1. kirjoittamaan STM:n kolumniin.

Luottotietoyhtiö Asiakastiedon tuoreen selvityksen (9.1.) mukaan
maksuhäiriöt ovat lisääntyneet erityisen paljon eläkeikäisillä,
joiden maksuhäiriömerkinnät ovat kasvaneet vuodessa yhdeksän
prosenttia. Viime vuonna lähes 34 500:lla yli 65-vuotiaalla oli
maksuhäiriömerkintä. Toteutuessaan laki tulisi vain edelleen
lisäämään ikäihmisten maksuhäiriöitä tulevaisuudessa. 
TERVEYSKESKUSMAKSUISTA TULISI LUOPUA KOKO MAASSA. VÄHINTÄÄNKIN NS.
”VÄLIKATTO” ON SÄILYTETTÄVÄ. 
PALVELU-, MATKA- JA LÄÄKEMAKSUKATOT TULEE YHDISTÄÄ YHDEKSI
MAKSUKATOKSI, JONKA TASON TULEE OLLA KORKEINTAAN 775 EUROA. ERILLISET
MAKSUKATOT TULEE KUITENKIN SÄILYTTÄÄ JA NIITÄ TULEE SEURATA MYÖS
JATKOSSA. KUNKIN ERILLISEN MAKSUKATON TÄYTTYESSÄ ASIAKAS EI MAKSAISI
KYSEISTÄ PALVELU-, MATKA- TAI LÄÄKEKOHTAISTA MAKSUA SEURAAVAN 12
KUUKAUDEN AIKANA. 
Lisätietoja:
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry
puheenjohtaja Simo Paassilta, puh. 050 522 1201
sosiaalipoliittinen asiantuntija Tarja Pajunen, puh. 040 574 7515 
Tiedote word-muodossa [3]
Tiedote pdf-muodossa [4] 
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry on eläkkeensaajien aktiivinen
edunvalvoja. Se on perustettu vuonna 1962 ja sillä on takana jo yli
55 vuotta aktiivista toimintaa maamme eläkkeensaajien hyväksi. 
Täyttä elämää hyvässä seurassa - EKL
www.elakkeensaajat.fi [5] 
ELÄKKEENSAAJIEN KESKUSLIITTO EKL RY
Haapaniemenkatu 14
PL 168
00531 Helsinki
Avoinna ma 9.30 - 16.00 ti - pe 8.30 - 16.00
Puh. (09) 612 6840 
LINKIT
» www.elakkeensaajat.fi [6]
» Päivitä tilaustietosi [7] 
SÄHKÖPOSTI
ekl@elakkeensaajat.fi 
Osoitelähde: Asiakasrekisteri, uutiskirjeen tilaajat.
Jos et halua meiltä enempää postia, poistu [8] postituslistalta.
Tietosuojaseloste [9]