EKL Järjestökirje 4/2018

14.11.2018

Järjestökirje 4/2018, 14.11.2018 

marraskuu 2018  

VUODESTA KIITELLEN – MENESTYSTÄ TULEVALLE TOIVOTELLEN

Vuosi alkaa olla loppumetreillä ja liitto valmistautuu jo kiihkeästi
tulevaan vuoteen. Sitä värittää toiminnassamme mm.
jäsenkunnallemme erittäin tärkeät eduskuntavaalit. Liiton hallitus
käsittelee vaalitavoitteitamme, joihin saimme liittokokoukselta
vahvaa ohjausta, marraskuun lopun kokouksessaan. 

Eduskuntavaaleihin liittyen pidetään 13.-14.12.2018 Rajaniemessä
Vaikuta vaaleissa -päivät. Lisätietoa löytyy tästä
uutiskirjeestä ja toivotammekin asiasta kiinnostuneet sankoin joukoin
mukaan. 

Vuotta 2019 vietämme myös matkojen merkeissä. Tästä kirjeestä
löydätte tietoa liiton oman lehden toukokuussa toteutettavasta
lukijamatkasta Irlantiin sekä ennakkotietoa 26.-28.11.2019
toteutettavasta Hyvän Tuulen risteilystämme Tukholmaan. Viimeksi,
vuonna 2017, seilasi Itämerellä noin 1 000 jäsentämme ja nyt on
tarkoitus laittaa paljon paremmaksi. 

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Kiitämme teitä kaikkia kuluneesta
vuodesta ja toivotamme aina parempaa vuotta 2019. Koska sukupolvien
välinen solidaarisuus on sydäntämme lähellä, lahjoittaa liitto
tänäkin jouluna joulukorttirahansa Hyvä Joulumieli -keräykseen.
Siinä hankitaan vähävaraisille lapsiperheille ruokalahjakortteja,
joilla he voivat ostaa ruokaa joulupöytään. 

P.S. Paperiversio kirjeestä lähtee postiin toimistolta tänään
14.11.2018, jossa mukana mm. paperiset toimihenkilölomakkeet.  

TULOSSA ENSI VUONNA: EKL:N HYVÄN TUULEN -RISTEILY

Ensi vuonna risteilemme Tallink Siljan m/s Serenadella 26.-28.11.2019.
Lue lisää alla olevasta linkistä. Kaikki tiedot tarkentuvat vuoden
alussa ja niistä kerrotaan lisää liiton kotisivuilla,
uutiskirjeissä ja Eläkkeensaaja-lehdessä.  

  Hyvän tuulen -risteily [3] 

JÄRJESTÖJEN SOSIAALITURVAOPAS 

Saadakseen tietoja kehitystarpeista sosiaaliturvaoppaan
kehittämiseksi työryhmä, johon myös EKL kuuluu, toteuttaa
käyttäjäkyselyn ajalla 27.9.2018-1.3.2019. 

Kyselyyn vastaaminen on vapaaehtoista. Vastaaminen vie aikaa vain
muutaman minuutin. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. 

Vastaamaan pääsee tästä linkistä. [4] 

Kyselyn yhteenveto julkaistaan verkkosivulla keväällä 2019. 

Järjestöjen sosiaaliturvaopas 2018 löytyy osoitteesta
www.sosiaaliturvaopas.fi [5]. Lue lisää aiheesta tästä linkistä.
[6]  

VALTUUSTON KOKOUS

Ao. painikkeen alta löydät ennakkoilmoituksen valtuuston
varsinaisesta kokouksesta 25.4.2019.  

  Valtuusto 25.4.2019 [7] 

TOIMIHENKILÖTIEDOT VUODELLE 2019

Toimihenkilölomakkeet vuodelle 2019 löytyvät liiton kotisivuilta
linkistä https://www.elakkeensaajat.fi/ekl/lomakkeet/ [8]. 

Lomakkeisiin täytetään vain pyydetyt tiedot ja lomakkeet tulee
palauttaa liiton toimistoon 15.1.2019 mennessä, vaikka
toimihenkilömuutoksia ei olisikaan. 

Lisäksi pyydämme myös erityisesti kiinnittämään huomiota
sähköpostiosoitteiden oikeellisuuteen. Liiton sähköpostitiedotteet
(mm. uutiskirjeet) yhdistyksille lähetetään näiden annettujen
sähköpostiosoitteiden mukaan. Liiton toimisto ei vastaa
ilmoitettujen osoitteiden tarkistamisesta.  

LIITON REKISTERIN YLLÄPITO JA JÄSENMAKSUN LASKUTUS 2019

Liiton rekisterin ylläpitoon ja jäsenmaksun laskutukseen liittyvä
aikajana on päivitetty liittokokouksen ja liiton hallituksen
päätösten mukaisesti. Aikajanan löydät alla olevan painikkeen
alta. 

OLEELLISET ASIAT: 

 * Yhdistyksille postitetaan rekisterin tarkistuslistat 15.11.2018
tietojen mukaisesti. Vuodelle 2019 tulevat poistot ilmoitettava
liittoon 15.12.2018 mennessä.
 * Vuoden 2019 jäsenmaksun ensimmäisen laskutuksen perusteena on
rekisterissä 2.1.2019 olevat tiedot. Laskutus tapahtuu helmikuussa.
 * Vuoden 2019 poistojen ilmoittaminen päättyy 30.6.2019
(jäsenmaksu maksamatta)
 * Jäsenmaksun toisessa laskutuksessa / palautuksessa (joulukuussa
2019) huomioidaan vuoden aikana ilmoitetut uudet jäsenet sekä
30.6.2019 mennessä ilmoitetut poistot

Rekisteriin ilmoitettavien tietojen sähköpostiosoite:
jasenasiat@elakkeensaajat.fi 

Lisätietoja antaa tarvittaessa: Ulla Nissinen,
ulla.nissinen@elakkeensaajat.fi, puh. 09 6126 8432, Satu Välimaa,
satu.valimaa@elakkeensaajat.fi, puh. 09 6126 8428 ja Leila Mehtätalo,
leila.mehtatalo@elakkeensaajat.fi, puh. 09 6126 8431.  

  Liiton rekisterin aikajana 2019 [9] 

Onko yhdistyksenne talvi- tai kesämatkakohde vielä varaamatta?
Rajaniemen liitteestä löytyy vinkkejä! 

Mukaan voi lähteä ryhmänä tai yksittäin, teemasta riippuen.
Pääasia on, että kaikki pääsevät nauttimaan iloisesta
yhdessäolosta, ohjelmasta, miljööstä ja maukkaasta ruoasta! Lue
liitteestä myös Hyvinvointilomien tuetusta lomasta.  

  Rajaniemi [10] 

ELÄKKEENSAAJA-LEHDEN SEURAAVA LUKIJAMATKA TEHDÄÄN ENSI KEVÄÄNÄ
UPEAAN IRLANTIIN!

Matkareitti: Dublin - Killarney ja Ring of Kerry - Mohierin kalliot -
Connemara - Galway - Dublin 

Ajankohta: 9.-14.5. (6 yötä), hinta 1 275,- (2h huoneessa) 

Lue tarkemmin mielenkiintoisesta matkaohjelmasta ao. linkkiä
napauttamalla. Vastuullinen matkanjärjestäjä Matkapojat Oy.  

  Lukijamatka [11] 

Syksyn 2018 TSL-kurssitukien raportit tulee toimittaa EKL:ään
31.12.2018 mennessä tai neljän viikon sisällä kurssin
päättymisestä. Vuoden 2019 kurssitukien hakuaika on
15.11.-31.12.2018. 

Lisätietoa alla olevasta linkistä.  

  TSL-kurssituet [12] 

Vuoden 2019 koulutuksiin ilmoittautuminen on jo alkanut.
Ilmoittautumalla ajoissa pääset varmasti mukaan haluamallesi
kurssille. 

Muista myös Kaveri kurssille -kampanja, jonka turvin voit päästä
kurssillemme edullisemmin. 

Lisätietoa alla olevista linkeistä.  

  Koulutus [13] 

  Kaveri kurssille-kampanja [14] 

VAIKUTA 2019 EDUSKUNTAVAALEISSA

13.-14.12.2018 pidetään Rajaniemessä Vaikuta vaaleissa -päivät.
Päivien keskeisenä teemana on saada ikääntyneiden ääni kevään
eduskuntavaaleissa kuuluville. 

Ilmoittautumiset: jarkko.utriainen@elakkeensaajat.fi, 050 436 3449 

Lisätiedot: tarja.pajunen@elakkeensaajat.fi, 040 574 7515  

  Vaikuta vaaleissa [15] 

KULTTUURIKILOMETRIT-TAPAHTUMA

Nyt EKL-yhdistyksillä on mahdollisuus luoda uudenlaista, edullista ja
hauskaa yhteisöllisyyttä Kulttuurikilometrit-tapahtumassa, jossa
yhdistyy kulttuuri, yhdessä liikkuminen ja uudenlaisen
seniorikulttuurin luominen. Kulttuurikilometrit on helppo toteuttaa ja
saavuttaa, asuitpa sitten kaupungissa, maaseudulla tai rajaseuduilla.
Tapahtuma on tarkoitettu eläkkeensaajille, jotka haluavat kohentaa
ihmisten elämänlaatua, avata uusia ikkunoita kulttuurin maailmaan ja
lisätä kulttuuripitoista toimintaa yhdistykseen mahdollisimman
edullisesti. Kokoa siis oma porukka ja ilmoita se mukaan tapahtumaan.
Jokainen Kulttuurikilometrit-tapahtuma tallennetaan internettiin
muiden eläkkeensaajien käytettäväksi tai heidän sovellettavaksi.
Tapahtuman esitteen löydän alla olevasta painikkeesta. 

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan tästä linkistä [16]  

  Kulttuurikilometrit-tapahtuma [17] 

ELINVOIMAA-KOULUTUKSIA 2019 

_HYVÄN MIELEN KULTTUURIKERHO_® _-OHJAAJAKOULUTUS_ 

ti 23.-to 25.4.2019 Rajaniemen lomakeskus, Virrat. 

Koulutus johdattelee eläkkeensaajia käynnistämään Hyvän mielen
kulttuurikerhoja omiin yhdistyksiin. Koulutuksessa jaettuja
menetelmiä voidaan soveltaa eläkkeensaajayhdistyksissä jo olemassa
olevaan toimintaan tai toteuttaa niitä erilaisten verkostojen kanssa
yhdessä. 

_ELINVOIMAA-OHJAAJAKOULUTUS_ 

ke 13.-pe 15.3.2019 Rajaniemen lomakeskus, Virrat 

Koulutuksessa käydään läpi ryhmän ohjaamisen perusteita,
ikääntyvän mielen hyvinvointiin ja sen vahvistamiseen liittyviä
asioita sekä erilaisia toiminnallisia menetelmiä. 

Molemmat koulutukset on tarkoitettu EKL -yhdistyksien nykyisille
kerho-ohjaajille, uusille kerho-ohjaajille ja aiheesta
kiinnostuneille. 

Koulutukset ovat maksuttomia. Matkat koulutuspaikalle korvataan EKL:n
ohjeiden mukaan.  

  Lue lisää ja ilmoittaudu [18] 

Lue Verkosta virtaa -hankkeen ajankohtaisista asioista hankkeen omilta
kotisivuilta https://www.verkostavirtaa.fi/ [19].  

NIVELRIKKO-OPAS 2018

Kumppanina nivelrikko, näin tulen toimeen -oppaan voit lukea
sähköisesti TÄSTÄ LINKISTÄ [20].  

ELÄKKEENSAAJIEN KESKUSLIITTO EKL RY
 Haapaniemenkatu 14
 PL 168
 00531 Helsinki
 Avoinna ma 9.30 - 16.00 
 ti - pe 8.30 - 16.00
 Puh. (09) 612 6840